15.4.2002
1.4.2002
Metsuri saa paikan
Metsurin piti aloittaa työt. Ajankohta siirtyi ja siirtyi kirjallisista sopimuksista huolimatta. Vihdoin puut kaatui. Risujen haketusta ja pois vientiä odotellaan ja odotellaan. Alku ei tunnu lupaavalta.
1.3.2002
Tiukkaa vääntöä rakennusluvan kanssa. Soitin monta kertaa viikossa ja kävin paikan päällä setvimässä asioita. Ovat jo virastossa riitaantuneet keskenäänkin meidän talon tiimoilta. Aina löytyy uutta huomautettavaa. Autokatos jouduttiin kutistamaan rakennelmaksi, koska kaupungin lupaamaa lisärakennusoikeutta ei ollutkaan kaavassa. Lupa kuitenkin myönnettiin 19.3. tosin ilman aitaa.
Plania vei talopaketeista voiton. Tarjous oli hyvä, halvempi kuin paikalla rakentaen. Tilasimme talopaketin, ilman eristeitä ja päällyskatetta. Toimitus viikolla 22, eli toukokuun viimeisellä viikolla.
Kaupunki on luvannut maksaa sähkötolpan siirron, kun ei ollut tontissa rasitteita. Helsingin Energia siirtää tolpan piakkoin.
Asunto on nyt sitten myyty. Saimme vuokra-asunnon puolentoista kilometrin päästä tontista, poikakin voi aloittaa koulunsa syksyllä omassa koulussaan.
1.2.2002
Luvasta ei kuulu mitään. Soitto selvitti ettei tule kuulumaankaan ennen kuin ympäristöselvitys on tehty. Teimme siis ympäristöselvityksen.
Talopakettien vertailua ja paikalla rakentamisen vaihtoehto. Mikähän olisi oikea päätös? Päädyimme kuitenkin joka tapauksessa muovittomaan taloon ja selluvillaeristeeseen ilmansulun kanssa.
1.1.2002
Rakennuslupaa varten kaikki paperit kunnossa. Hakemus jätettiin sisään 24.1.
Laitoimme asunnon myyntiin. Kauhean haikeaa, ei ole tietoakaan mihin päämme seuraavan kerran kallistamme.
1.12.2001
Vuokraoikeus siirretty osakeyhtiön nimiin - Kun rakennetaan as.oy:n nimiin, ei myöhemmin tarvitse maksaa varainsiirtoveroa asunnon hinnasta.
Sähkötolppa paikallaan.
| Rakentelimme koetalon piparkakkutaikinasta, saa nähdä tuleeko ensi jouluksi unelmista tottavai onko kaikki pelkkää sokeria vain. |
1.11.2001
Havahduimme siihen että on taloudellisempaa rakentaa talo osakeyhtiönä. Emme voi hakea rakennuslupaa ennen kuin osakeyhtiö on perustettu ja vuokraoikeus siirretty sen nimiin. Alkoi kauhea papereiden keruu ja virastoissa juoksu. Vihdoin selvisimme myös pankkeihin kysymään saako hankkeemme taloudellista tukea. Myönteinen päätös useammasta pankista kyllä helpotti. Lapset jo aivan uupuneita kaiken maailman virastoihin ja pankkeihin. Lopullinen rakentamispäätös on nyt sitten tehty.
Asunto oy Helsingin Onnenpirtti perustettu. Rakennusmestariksi valittiin Ari Laamanen.
Vuokraoikeus luovutettiin asunto-osakeyhtiölle. Ensin tosin verovirastosta hommattiin lappu, jossa varmistettiin, että vuokraoikeus voidaan luovuttaa ilman lahjaveroa. Vuokraoikeudelle voidaan katsoa olevan arvo, joten riski on olemassa! Vaihtoehtona olisi myydä vuokraoikeus ja maksaa varainsiirtovero keksitystä hinnasta.
Sähkötolppa oli unohdettu ja eivät tienneet sille maksajaa.
1.10.2001
Viimeinen hetki allekirjoittaa vuokrasopimus, nyt sitten pitäisi tontista alkaa maksaa vuokraa. Pyysimme lukuisia talopakettitarjouksia ja etsimme netistä rakennusmestaria.
Soitto Helsingin Energiaan tontilla olleesta rasitteettomasta sähkötolpasta.
1.7.2001
1.6.2001
1.5.2001
1.4.2001
1.2.2001
1.12.2000
1.11.2000
miit kesäkuussa, jotta voimme pitää tontin varattuna.Tarkoitus on suunnitella paritalo jossa on meille isompi puoli ja kimppaan tulevalle äidilleni kaksio. Tontti on aika iso, 963 m2, ja rakennusoikeuttakin 241 m2. Ajattelimme että rahat riittäisivät paremmin kun otetaan äiti mukaan. Kaupunki velvoittaa rakennusoikeudesta käytettäväksi vähintään 95%. Kokosimme arkkitehdille mapin jossa oli kuvattu tilat joita tarvitsemme, kartta huoneiden välisistä kulkuyhteyksistä, huoneiden sijoittelu ilmansuuntiin nähden ja järkevän tuntuisia pohjapiirroksien yksityiskohtia valmisratkaisuista.

